Blogi-kirjoitus
”Tutkimukset ovat osoittaneet, että korkeissa lämpötiloissa sitä voi muodostua sellaisiin elintarvikkeisiin, joissa on pelkistäviä sokereita ja asparagiini-aminohappoa”, vahvistaa Anticimexin elintarvikehygienian asiantuntija Tanja Liukkonen.
Euroopan elintarviketurvallisuusviraston (EFSA) vuoden 2015 tieteellisen riskinarvioinnin mukaan ruuasta saatava akryyliamidi voi lisätä riskiä sairastua syöpään. Sen seurauksena EU:ssa säädettiin akryyliamidiasetus, jonka soveltaminen alkoi Suomessa 11.4.2018 muiden EU-maiden tavoin.
Jatkossa pitoisuuksien vähentäminen on pakollista
Jokaisen elintarvikealan toimijan, joka valmistaa riskiryhmään kuuluvia tuotteita, tulee Euroopan komission asetuksen 2017/2158 mukaisesti huomioida vaatimukset.
Omavalvontasuunnitelmaan merkitään toimenpiteet, joiden avulla vähennetään ja seurataan tuotteiden akryyliamidipitoisuutta. Näitä toimenpiteitä voi olla esimerkiksi paistoajan tai -lämpötilan seuraaminen.
Suuremmille toimijoille ja ketjuille akryyliamidipitoisuuksien mittaaminen ja tuotteiden pitoisuuksien seuraaminen on asetettu pakolliseksi. Eri tuoteryhmille on määritetty raja-arvoja, jotka on huomioitava, kun suunnitellaan korjaavia toimenpiteitä.
Akryyliamidi ei ole vain teollisten tuottajien ongelma
Samalla tavalla kuin elintarviketeollisuudessa, myös kotona tapahtuvassa ruoan valmistuksessa voi muodostua akryyliamidia. Sitä voi muodostua esimerkiksi, kun paahtaa leipää.
Kokonaan akryyliamidin muodostumista ei voi estää, mutta sen määrään voi vaikuttaa valitsemalla vaaleamman paahtoasteen. EU:n säätämä akryyliamidiasetus ei koske kuluttajia.
Elintarviketoimija, tuntuuko EU:n akryyliamidiasetus heprealta ja painaako kaiken lisäksi kiire päälle?
Asiantuntijat auttavat sinut ajan tasalle:
- omavalvontasuunnitelman päivittämisessä
- yksilöllisten toimenpidesuositusten suunnittelussa
- akryyliamidipitoisuuksien mittaamisessa
- pitoisuuksien seuraamisessa.